Mina

MAIJA HELLGRENIN NÄYTTELY
CAFÉ WANHA RAUMA 11/97

Maija Hellgren o.s. Shario syntyi Suomen Savon sydämessä marraskuussa 1955. Pieni repale, jonka ensimmäinen matka oli 30 asteen pakkasessa Kuopion keskussairaalasta 30 kilometrin päähän kotiin. Lääkärin sanat vanhemmille olivat; Jos tyttö selviää tästä matkasta hengissä, niin hänellä tulee olemaan vilkas elämä edessä.
Perhe muutti Ruotsiin vuonna 1970. Taidetta sen eri ilmenemismuodoissa oli kotona aina tarjolla. Maija, kuten hänen kuusi siskoaan, on aina luonut käsillään jotain. Kuvaamataidon tunnilla hän esiintyi kuitenkin vastarannan kiiskinä, eikä lähtenyt opiskelemaan taidetta stipendistä huolimatta.

A frosty landscape in Maijas old home surroundings.
A frosty landscape in Maijas old home surroundings.

Hän on pitänyt maalaamista, piirtämistä ja kudontaa vappa-ajan harrastuksena jo parikymmentä vuotta.

Maija on ammatiltaan kartanpiirtäjä, hän on entinen yrittäjä ja uutta on suunnitteilla. Maijalla on kaksi tytärtä, joista toinen on jo koulutiellä. Maija on aktiivisesti mukana koti ja kouluyhdistyksen toiminnassa. Hän ohjaa karatea ja on ruotsin mestari vuodelta 1983.

Maija in action.Uppvisning i tamashiwari.
Näyttely  tamashiwarissa

ZoomFörstora bilden! ZoomFörstora bilden! ZoomFörstora bilden!
PIctures ©
Annika Nyström
   


.Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli 70-luvun alussa Trollhättanin kaupunginmuseossa ja sen jälkeen näyttelyitä on ollut tasaiseen tahtiin.

m.m. 1977 UTBYHEMMET GÖTEBORG
1983 KVINNOR KAN HANDELS HUS GöTEBORG
1984 LUNDBY GAMLA BADHUS GöTEBORG
1984 TOBACKSBOLAGET AB GöTEBORG
1993-94 GöTEBORG ENERGI AB GöTEBORG


Suomen ensinäyttely osui Raumalle Maijan ihastuttua Vanhaan Raumaan lomallaan.

Vuoden taitelija 2005 suomiart taululla eteenpäin 71x86.

Framåt

A couple of good links:


Konstnärsalliansen.
... for artists and art interested people. This page presents the organisation, adresses, e-mail lists and more.
http://www.konstnarsalliansen.org

Galleri Fenix.
Artgallery in Gothenburg, Sweden
http://www.gallerifenix.com

Karateklubben BANZAI.
My old club.
http://www.banzai.o.se/

Turism och nöjen i Göteborg.
read about all the nice events the city of Gothenburg represents...
You can also find information about hotels, bars, and other activities.
http://www.goteborg.com


Artmate - Take a lookt! It´s for free and a lot of fun stuff happens all the time at this site!